Talvi- ja jatkosodan aikana Suomen rajan tuntumassa toimi kirjava joukko venäläisten puolesta vakoilevia ja taistelevia joukkioita. Osa näistä koostui venäläisten alueelle lähettämistä ammattisotilaista, mutta mukana oli myös kansalaissodan aikana Suomesta Venäjälle paenneita yksityishenkilöitä sekä näiden jälkeläisiä. Desanttien toiminta kiihtyi kesällä 1943 ja oli huipussaan juuri ennen Neuvostoliiton suurhyökkäystä 1944. Desantteja jäi tuolloin myös paljon kiinni eri puolilla rajaa. Tiedot desanttien kohtaloista ovat kirjallisten lähteiden puuttumisen vuoksi vaillinaisia, mutta Rautjärveltä tunnetaan muutamia todistettavia tapauksia.
Olinhan siellä mukana minäkin. Nuorena miehenä, vasta pojankoltiaisena. Ei ihmeempää tietoa maailmasta, eikä oikein mistään muustakaan.
Kylillä kulki huhu, että Rautjärvellä oli nähty omia ja vähän muidenkin poikia pahojaan tekemässä. Olivat häijyn näköisinä luikkineet karkuun piippolakit vaappuen ja rumat rätingit heiluen, kun niitä meidän joukko lähestyi. ”Tesantteja”, sanottiin. Rääsyläiset olivat molottaneet venäjää ja suomea sekaisin. Saaneet oppinsa kapinoitsijoilta ja isänmaan pettureilta.
Kiinnihän ne lopulta napattiin ennen kuin enemmän tuhotöitä jäi kontolle. Yksi ammuttiin pystyyn, toinen juoksi pajukko rapisten karkuun, mutta Kymälahden suunnalla rysään jäi lopulta sekin. Kolme tummanpuhuvaa, partaista miestä raahattiin sitten kunnantalolle, missä näitä alettiin joukolla hiillostaa.
Kapeasta ovenraosta seurailin hikeä otsalohkolta valuen, kun hurjan näköisiä äijiä kuulusteltiin. Yksi näistä, Pekka tai Pedja nimeltään, kertoi tulleensa rajan yli muiden mukana vapauttamaan suomalaisia räjäyttämällä rautatien ja maantien pätkiä lähiseuduilla. Toinen, autonkuljettaja Koski oli yrittänyt hankkia tietoja suomalaisten joukkojen vahvuuksista ja liikkeistä. Sotilasvarastot piti kuulemma pamauttaa taivaan tuuliin ja sytytettävä metsät helvetin lieskoihin.
Kuolemaa tuollaiset tarinat molemmille tiesivät. Lyhyt kenttäoikeus käytiin ja molemmat kuljetettiin
pappilan perunakellarin lähettyville ja ammuttiin sinne.
Kolmas mies, varsinainen ”Tsitsikov”, oli venäläinen luutnantti, jonka mongerruksesta ei kukaan ottanut selvää. Kapeakasvoinen ryssä vietiin välillä navetan kellariin miettimään syntejään, mutta yritti pannainen
yöllä sieltä karata. Onneksi vartiossa sattui tuolloin olemaan pystyvä mies, joka laski kuulat läpi miehen niin, että tämä melkein katkesi keskeltä kahtia.
Ryöppäänmäelle nuo onnettomat sitten haudattiin. Samaan paikkaan, jonne tungettiin myös ne komppanian ruokajonosta tavatut ja ammutut vakoilijat, joista toiselta puuttui hatusta kokardi ja toisen saappaat olivat kuin toisesta maailmasta, kuten olivatkin.
Monenlaista hiippailijaa tuolloin seudulla liikkui, niin maalla kuin ilmassa. Venäläisten koneet lensivät
kerrankin ylitse välirauhan jo tultua ilmeisesti sotasankareitaan etsiskellen. Hiidenniemen alueella oli nähty oudosti liikuskelevia sotilaita. Desanttijahtiin määrätty isäni kertoi myöhemmin, että kun he alikersantti
Häyhän johtamana motittivat joukkion pellon laidassa olleeseen latoon ja pyysivät antautumaan, onnettomat kieltäytyivät. Ei siinä auttanut edes vakuutus rauhan tulosta. Kolme miehistä tapettiin ja yksi joukon jatkeena ollut nainen räjäytti itsensä käsikranaatilla.
Teksti: Pekka Vartiainen
Kuva ylhäällä: Anni Jokitalo
Sijainti kartalla
Kirjoitus ja kuvat ovat osa Rural Explorer -hankkeessa tehtyä Tarinajoki-kirjaa, johon on koottu Kaakkois-Suomen maaseudun matkailuyritysten käyttöön alueen historiaan ja nykypäivään liittyviä kiinnostavia ja yllättäviä tarinoita sekä yhdistetty niihin paikkatietoa.