Kuokkalammin tien laidassa, noin 20 metrin päässä tiestä, on kallio, jonka yksi sivu on jyrkkä kuin seinä ja lähes kymmenen metriä korkea. Sitä sanotaan hyppykallioksi. Perimätiedon mukaan kallio olisi saanut nimensä ison vihan aikana, jolloin venäläiset olivat pakottaneet suomalaisia hyppäämään kalliojyrkänteeltä alas. Kallion juurelle oli asetettu teräväkärkisiä rauta piikkejä pystyyn. Hyppy oli suoritettava paljain jaloin ja uusittava kunnes sai jalkansa osumaan piikkeihin.
Pakottivat minut hyppäämään. Ei kerran, vaan kaksi.
Ensimmäisellä kerralla onnistuin väistämään teräviä piikkejä. Pitkän pudotuksen loppuvaiheessa suuntasin paljaat jalkani metallikärkien välissä olevaan tyhjään tilaan. Tömähdin kovalle maalle ja piikit vain sipaisivat ihoani. Vasempaan pohkeeseen tuli nirhaisu, josta verta valuva ihonkappale roikkui kuin palkeenkieli.
Veljelleni ei käynyt yhtä hyvin. Itkien ja huutaen hän läjähti suoraan piikkien päälle. Oli hiljaista, kun sotilaat nostivat veljeni elottoman ruumiin ja heittivät sen kuin arvottoman jätteen muiden kuolleiden ja haavoittuneiden sekaan kärryihin.
Komentaja käski minua kiipeämään uudelleen kallion laelle. Voimattoman raivon ja suuttumuksen vallassa aloitin vaivalloisen matkan kohti korkeuksia. Sotilaat valvoivat kulkuani, härnäsivät ja törkkivät pistimillään ja naureskelivat epätoivoisia yrityksiäni karkottaa heidät kimpustani. Kun viimein pääsin paikalle, josta minun tulisi toistamiseen heittäytyä alas, kohotin katseeni sinne, missä kylämme paloi roihuna. Liekkien rätinään sekoittui yksitoikkoista rummutusta ja ihmisten kauhun kiljaisuja.
Vielä alas lentäessäni kuulin soiton särkyneen äänen. Sitten en enää mitään.
Teksti: Pekka Vartiainen
Sijainti kartalla
Kirjoitus ja kuvat ovat osa Rural Explorer -hankkeessa tehtyä Tarinajoki-kirjaa, johon on koottu Kaakkois-Suomen maaseudun matkailuyritysten käyttöön alueen historiaan ja nykypäivään liittyviä kiinnostavia ja yllättäviä tarinoita sekä yhdistetty niihin paikkatietoa.