HomeIhmeitä Immalanjärvellä

Artikkelit samasta aiheesta

Uusimmat

Kategoriat

Ihmeitä Immalanjärvellä

Piirroskuva lentävästä flamingosta

Immalanjärven rannoilla asuttiin jo 4 000-luvulla eaa. Saviastioiden palaset, palaneet luut ja kiviset työkalut ovat jääneet todisteiksi muinoin paikalla eläneiden ihmisten arkisista askareista. Tarinoissa järveä asuttivat myös merikäärmeet, jotka etsivät tietään kohti Saimaan vesistöjä. Hieman tuoreempaa muistitietoa ovat tarinat hirven selässä ratsastavasta pirusta tai suuren myrskyn jälkeen verkkoihin takertuneesta miehestä. Kansallisen tason uutiskynnyksen ylitti näköhavainto leijonasta, jonka jälkiä mittailtiin alueella 1990-luvun alussa. Kissapedon olemassaoloa ei koskaan saatu varmistettua, mutta pari vuotta myöhemmin lintubongareiden kiikarit kirkastuivat, kun iäkäs flamingoyksilö löysi lepopaikan järven rantavedestä. Harvinainen vieras viihtyi Etelä-Karjalan maisemissa muutaman viikon ajan.

Kuinka monta outoa asiaa ihminen kestää nähdä ennen kuin menettää järkensä? Minä olen nähnyt ainakin kolme ja yksi jos toinenkin varmaan odottaa tuolla takaraivossa. Kaikki ovat niin totta kuin tässä kerron.

Katsokaas kun on viettänyt koko ikänsä näillä paikoilla ja nähnyt pääasiassa vain samojen ihmisten kasvavan ja varttuvan aivan kyynäränvarren tuntumassa, ihmeet eivät niin herkästi tartu. Elämä kulkee itsepäisesti jolkottaen eteenpäin, lehti kiipeää puuhun ja tipahtaa ja silmiä siristää yhtä terävästi niin päälakea lämpimästi taputteleva aurinko kuin kylmästi taivaalta tuijottava pakkasenpurema kuu.

Mutta niinpä vain tapahtui, että kun kesäkuun myrskyn jälkeen lähdin eräänkin kerran verkkoja kokemaan, oli Humpunselällä verkkojen saaliiksi tarttunut aivan outoa tavaraa. Sillä oli yllään keltainen sadetakki. Ja kalmo tuijotti veden rajasta vähän kuin tutkivasti silmälasien takaa, että mitenkäs tämän selität.

Myöhemmin toki selvisi kuka siinä minua tyhjin silmin pällisteli. Mutta selitystä ei löytynyt sille, miksi onneton oli lähtenyt myrskyssä vesille, vaikka entisenä merimiehenä lienee osannut ymmärtää niin tuulen tuiverruksen kuin veneen keikautuksen.

Eikä tässä kaikki.
Yhtenä päivänä käytiin hirvittävää meuhkaa tuolla Jäkärän rannassa. Ukkoa ja akkaa lappasi pyörillä ja autoilla ja veneillä ja ties millä paikalle. Torvet töräsivät ja manner tömisi kun nämä juoksentelivat kiikarit ja kamerat kourassa pitkin pientareita. Oinosen marjapuskankin olivat kaataneet mennessään ja jättäneet vain katkenneet oksat ja puolittain maasta irronneet juuret meille irvistämään.

Menin sitten minäkin sinne. Kyllähän täytyi muutaman kerran silmiään hieraista että mitä ihmettä. Komea lintu oli, hyvän näköinen kuin mikä. Pitkiään kinttujaan se siinä oikaisi ja oikein nätisti koukisti arvokkaasti astellen. Välillä paksulla mustalla kumman näköisellä nokallaan hörppäsi vettä ja oli kovastikin ylpeä vaaleanpunaisista höyhenistään. Sanoivat että on Afrikasta asti tullut tänne päivää sanomaan. Ja mikäpä siinä, kaunishan tuo päivä oli, kuten koko viikko, minkä keppijalka meillä malttoi viipyä.

Piirroskuva, jossa mies rannalla ihmettelee järvessä uivaa merihirviön näköistä otusta.
Kuva: Anni Jokitalo

Kummallisin oli silti tämä.
Ei se ole erikoista, että hirvet käyttävät järveä kulkupolkunaan. Pitäähän niiden jostakin yli mennä. Mutta se oli vasta outo, melkein pelottava näky, kun ihan illansuussa saunan jälkeen lepuutin jäseniä ja näin vallan jotakin merkillistä. Ensiksi kuului loisketta rannan tuntumasta, sitten pari turvan päristystä ja yskänpuuskan tapaista. Hirvi sieltä kohta tulikin ja alkoi vedellä kruunupää huojuen selän yli.

Mutta kohta ilmestyikin elukan perään vene ja siinä soutaja. Airojaan veteen hakaten se souti hirven vierelle ja hyppäsi reilulla loikalla eläimen selkään. Siinä sitten mentiin yhtä matkaa, hirvi silmät päässä pyörien ja tumma hahmo kuin itse piru hiukset hulmuten kohti laskevaa aurinkoa hirvellä ratsastaen.

Ja vieläkin on muistissa se, kun naapuri kävi kertomassa, että Huhtasenkylän pururadalla oli nähty leijonan jälkiä. Mutta sitä en tohdi edes ajatella. Että mitä tässä enää jää mitään, jos ei omiin silmiin ja korviin voi luottaa?

Teksti: Pekka Vartiainen
Kuva ylhäällä: Anni Jokitalo
Sijainti kartalla

Kirjoitus ja kuvat ovat osa Rural Explorer -hankkeessa tehtyä Tarinajoki-kirjaa, johon on koottu Kaakkois-Suomen maaseudun matkailuyritysten käyttöön alueen historiaan ja nykypäivään liittyviä kiinnostavia ja yllättäviä tarinoita sekä yhdistetty niihin paikkatietoa.