Käärmekallioita on Etelä-Karjalassa kolme, Joutsenon Anolan lisäksi Imatran rajavyöhykkeen alueella Kiurulassa on yksi sekä yksi Taipalsaarella. Tutkijat ovat käärmemuodostelmista erimielisiä. Osan mielestä käärme on muodostunut kallioon luonnon muovaamana, pääkivilajista poikkeavan kivikiteen ansiosta kun kiviaines on ollut sulaa. Toisaalta toiset arkeologit uskovat, että kalliossa on ollut alun perin käärmettä muistuttava juopa, jota ihminen on parannellut ja muokannut käärmemäisemmäksi. Arkeologien mukaan työtä on tehty piikillä ja mahdollisesti myös hiottu.
Käärmekallion lisäksi Joutsenon Anolan kylässä on ollut muitakin merkkejä varhaisesta asutuksesta. Historiankirjojen ja perimätiedon mukaan Anolassa on ollut uhrikivi sekä kirjokivi, jotka molemmat ovat tuhoutuneet tietyömaiden alle. Uhrikivessä on ollut 4-5 matalaa, hiottua kuppia. Kirjokivessä taas on ollut jonkinlaisia merkkejä tai kirjoitusta. Lisäksi Anolan alueella on havaittu mm. tummatulikukkaa, joka myös kertoo varhaisesta asutuksesta.
Käärmeillä on ollut kansanperinteessä oma vahva asemansa. Suomalais-karjalaisen kansanrunouden loitsuissa ja uskomustarinoissa käärme mainitaan useasti. Tarinoissa käärmettä kuvataan kahdesta eri näkökulmasta, ne joko viittaavat käärmeen haltiarooliin talon karjaonnen ylläpitämisessä, ns. elättikäärme, tai käärmeen asemaan tietäjän avustajana. Käärmeiden erityinen asema tietäjien avustajana liittyi niiden mystiseen kykyyn toimia kahdessa maailmassa yhtä aikaa. Taipalsaaren käärmekalliosta kerrotaan seuraavaa; Vielä 70-luvulla kylillä puhuttiin kalliosta, jossa oli käärmeen kuva. Tässä käärmeen kuvassa uskottiin olevan suuri voima. Talvipakkasellakin lumet sulivat käärmeenkuvan päältä ja ihminen, joka istui käärmekuvan päällä, parani ihmeellisesti.
Minulla on niin kylmä. Hengitys höyryää. Tänään on se ilta, jota olen odottanut ja pelännyt. Jo aiemmin päivällä kylän tietäjäeukko valeli jalkani ja käteni tuhkavedellä, mutta nyt minun tulisi kävellä hänen kanssaan käärmekalliolle ja antaa vaivani käärmeelle. Koko kesän minulle on naurettu ja pilkattu, ivattu syylätytöksi ja kartettu. En minä näitä halunnut käsiini ja jalkoihini, ne vain tulivat. Kyläläiset kuiskivat, että se on minun syytäni. Että se on rangaistus luvattomista kosketuksista ja retkistä takametsään.
Kävelemme tietäjäeukon kanssa kohti kalliota. Kyläläisiä on kallion ympärillä soihtuineen. Vanhimmat istuvat kivien päällä, toiset seisovat. Joku nauraa ja osoittaa sormellaan, kun kävelen eukon perässä joukon läpi. Nousemme kalliolle sen pohjoispäästä ja minua vapisuttaa.
Tietäjäeukko vie minut käärmeenkuvan lähelle ja mumisee hiljaa omia loitsujaan. En saa sanoista selvää, mutta ymmärrän hänen kuiskivan apulaiselleen, käärmeelle. Eukolla on mukanaan taikakalunsa, joita hän heittää kallion laelle. Jossain lähellä lentää korppi. Tietäjäeukon silmissä välähtää, korpin huuto on hänelle merkki. Hän asettaa minut käärmeenkuvan päälle seisomaan ja huutaa villisti. Ympärillä väkijoukko hiljenee kunnioittaen tietäjää. Tietäjäeukko polvistuu kallion laelle osoittaen, että minun tulisi laittaa käteni käärmeen päälle. Kallio on kylmä ja kostea, mutta enää minua ei pelota. Haluan antaa vaivani käärmeelle. Vieköön se mennessään ne toiseen maailmaan, toisten kiroksi. Itken ja vuodatan kyyneleeni käärmeen kuvan päälle. Yhtäkkiä kaikki on ohi. Tietäjä nostaa minut ylös ja esittelee minua väkijoukolle. Kävelemme yhdessä alas kalliolta ja uskallan taas katsoa ihmisiä silmiin.
Ennen kekriä huomaan, että jalkani ja käteni ovat parantuneet. Syylät ovat poissa.
Teksti ja kuva: Ninni Koponen
Sijainti kartalla
Kirjoitus ja kuva ovat osa Rural Explorer -hankkeessa tehtyä Tarinajoki-kirjaa, johon on koottu Kaakkois-Suomen maaseudun matkailuyritysten käyttöön alueen historiaan ja nykypäivään liittyviä kiinnostavia ja yllättäviä tarinoita sekä yhdistetty niihin paikkatietoa.