Karhusaaren paviljongilla me Reinon kanssa ensimmäisen kerran tavattiin. Taisi olla toisena tai kolmantena kesänä sodan jälkeen. Tyttöjen kanssa tultiin, parhaimmat mekot päällä, hieman punaa huulilla. Marke oli hankkinut jostakin kaverin, joka lupasi soutaa hänet saareen. Me jätimme pyörät Maalaistenlaiturin pientareelle ja nousimme muiden mukana veneen kyytiin. Kun moottori hurahti käyntiin, näkyi että Marken vene lipui sekin jo matalilla aalloilla kohti Karhusaarta.
Se oli ihana kesäilta! Lämmin tuuli leikitteli hiuksillani ja silitti lempeästi paljaita käsivarsiani. Ihmiset juttelivat keskenään. Iloinen ja tulevan odotuksesta jännittynyt porina saatteli meitä kohti horisontissa keinuvaa tanssipaikkaa. Paviljongin korkealle kohoavassa tornissa liehui lippu. Matkaa olin tehnyt monen monta kertaa aiemminkin, mutta jotenkin tiesin tuolloin, että tästä reissusta tulisi hieman toisenlainen.
Paviljongin suunnasta kuului jo tuttu ”Anna-Liisa”, kun laiturilla vastassa olleet miehet auttoivat meidät rantaan. Rantakallioita pitkin hypellen kiiruhdimme sisälle ja saimme pöydän aivan tanssiparketin vierestä. Kauan aikaa ei siinä tarvinnut jalkojaan lepuuttaa, kun tultiin jo hakemaan. Orkesteri soitti kovaa jotakin rytmikästä. Muut tytöt viilettivät parketilla kavaljeereineen. Itse otin pillistä huikat Sittisoodaa ja korjasin mekkoa. Ikkunasta näin, että Marke keskusteli ulkona nuoren miehen kanssa.
Sitten hoikka hahmo ilmestyi eteeni. Tuon pojan nauraviin silmiin taisin ensiksi rakastua.
Musiikki vei minua ja Reinon käsivarsille olisin tahtonut nukahtaa. Toiset tanssivat parit aivan kuin hävisivät näkyvistä. Maailma kohisi korvissani, partaveden ohut tuoksu oli kuin ihanaa huumetta, jota nautin kaikilla aisteillani. Suljin silmäni ja heittäydyin tunteeseen.
Sen illan me tanssimme, eikä mikään ollut sen illan jälkeen enää ennallaan. Myöhemmin, juuri ennen lähtöä takaisin Lappeenrantaan, istuimme kaksistaan ujosti rantakalliolla ja katselimme, miten kauempana pieni vene eteni airot hitaasti nousten ja laskien kohti kaupunkia. Aurinko sukelsi uneen ja minä ajattelin, että tämä kaikki on ikuista.
Kummallisella tavalla huomaan nyt, että tuo nuori tytönhupakko oli oikeassa. Vaikka enää ei ole Karhusaaren paviljonkia, ei ystäviä jakamassa muistoja kesäilloista, ei suvi-illan suutelemaa elämänkumppania, ei rohkeata Markea, kaikki on silti edelleen paikallaan ja läsnä tässä hetkessä. Mikään ei häviä eikä katoa lopullisesti.
Teksti: Pekka Vartiainen
Kuvat: Anni Jokitalo
Sijainti kartalla
Kirjoitus ja kuvat ovat osa Rural Explorer -hankkeessa tehtyä Tarinajoki-kirjaa, johon on koottu Kaakkois-Suomen maaseudun matkailuyritysten käyttöön alueen historiaan ja nykypäivään liittyviä kiinnostavia ja yllättäviä tarinoita sekä yhdistetty niihin paikkatietoa.