Kirkkoveneet olivat käytössä Suomessa laajalti 1920-luvulle asti. Rautjärven kirkko ei sijainnut keskellä pitäjää, joten kirkonkäynti edellytti joiltakin pitkää matkaa järvien takaa. Torsansalon ja Laikon suunnalta piti ylittää kolme järveä. Jokaista järvimatkaa varten oli varattu omat veneet. Järvenylitysten välit kuljettiin jalan.
Torsan ylityksen jälkeen alettiin jo valmistautua kilpaan. Juostiin jalat vilkkuen mitä lähemmäksi Nurmijärven rannan maisemat alkoivat tulla. Ei tuntunut enää missään aiempi vastatuuli, joka oli loppuvaiheessa hiljentänyt aironvetoja ja pistänyt hieman puhaltamaan. Aurinko pilkisteli kuusien lomasta ja valkeat pilvenhattarat liukuivat arvokkaasti seilaten taivaalla.
Yläpääläiset nousivat jo rannalle vedettyyn veneeseensä. Kiirettä saimme pitää, että ehdimme omaamme. Kekäleniemen ja muiden kylien veneisiin oli ahtautunut niin monta päätä, että oli vaikea pysyä laskuissa. Joku huusi meille alapääläisille, että jääkää rannalle, kun ette kuitenkaan perässä pysy. Peräsimestä otteen ottanut vanhaisäntä kuittasi kokkapuheen omallaan. Kohta alkaisi kirkkomatkan rankin, mutta myös hauskin vaihe. Virsien veisuu jäisi nyt vähemmälle.
Rytmikkäät huudot ja tasatahtia veteen iskeytyvät airot ohjasivat veneiden kulkua Nurmijärven yli. Ranta hävisi silmissä näkyvistä ja etenimme kokka kohisten yli aaltojen. Selässä alkoi alkumatkassa tuntua ikävää pistoa, mutta se jäi mielestä kun äijät vieressä laskettelivat juttuja aiemmilta matkoiltaan. Oli ollut myrskyä ja joskus joku huitaissut liian lähelle yrittävää venettä airolla niin, että soutaja jos toinenkin oli saanut maistaa aimo kulauksen puhdasta järvivettä.
Kirkonmenojen jälkeen kaikilla on aina hirmuinen nälkä, ja joillakin vähän suurempi kuin toisilla. Leiripaikalle saavuttaessa sai olla häijynä, että eväistä olisi riittänyt itsellekin. Kalakukkoa, kalarovetta, peruna- ja ryynipiiraita, lehtikakkaroita ja munavoita häipyi syöjien suuhun sitä vauhtia, että ei paremmasta väliä.
Yläpääläisten vene veti joukkoa, mutta emme me kaukana olleet. Isännän käheä ääni käskytti meitä kiristämään tahtia. Kun tuulikin tuntui kääntyvän taaksemme, aloimme heitä saavuttaa. Muutamalla pitkällä vedolla pääsimme rinnalle ja siitä sitten iloisesti luikutellen ohitse.
Tällä kertaa oli meidän vuoro voittaa Nurmijärven ylityksen kisa. Kävely Rautjärvelle sujui voiton siivittämänä vähän kuin ilmassa leijuen.
Teksti: Pekka Vartiainen
Kuvat: Anu Nuutinen
Sijainti kartalla
Kirjoitus ja kuvat ovat osa Rural Explorer -hankkeessa tehtyä Tarinajoki-kirjaa, johon on koottu Kaakkois-Suomen maaseudun matkailuyritysten käyttöön alueen historiaan ja nykypäivään liittyviä kiinnostavia ja yllättäviä tarinoita sekä yhdistetty niihin paikkatietoa.