Pitkään Imatralla jo asunut turkulaislähtöinen ystäväni sanoi taannoin kotikaupunkimme kartan muistuttavan ”ripulipaskaa hangella”. Vertauksen kuultuani taisin ehkä hieman loukkaantua näin alatyylisestä rinnastuksesta rakkaaseen kotiseutuuni. Pian kuitenkin ymmärsin vertauksen syvällisen paikkansapitävyyden. Paasikiven mukaisesti tunnustan: Meillä ei ole keskustaa, eikä ole ollutkaan. Kaupunkikeskusta ei ole mielipiteen tai päätöksen takana, vaan turkulaisittain oikea keskusta pitäisi olla hahmotettavissa kartalla. Keskellä on keskusta, renkaana ympärillä esikaupunki ja lopuksi asuintaajamat ripoteltuna sinne tänne. Imatralla on juuri päinvastoin: Keskellä(kin) on maaseutua, ja ympärillä lukuisat keskustaajentumat on arvottu paikoilleen turkulaiseen tyyliin.
Imatran maantieteellinen keskipiste – keskusta – onkin jossain Viraskorven peltojen huituvilla eli Konserttihovin kieppeillä. Siinäpä on kaupunkikehittelijöille taas yksi vaihtoehto seuraavan virallisen keskustan arpomiseksi Ukonniemen ja Mansikkalan ohella. Päädyimme karjalaisen keskusta-ajattelun ytimeen. Kaupunkini keskeinen ilme – keskusta – on maaseutu. Imatra on Karjalan laulumaa, jossa käköset kukkuvat ja jokaisella on reilunkokoinen tontti harjoittaa perunan tai nurmikon kasvatusta. Imatra on maalaiskaupunkina muista kokoisistaan kaupungeista erottuva poikkeus. Imatralla yhdistyvät maaseudun ja kaupungin ominaisuudet. Saat mahdollisuuden elää kuin maalla, mutta palvelut ovat kaupunkitasoa.
Edelleenkin kohtaan vierailijoita vakiokysymyksensä kanssa: Kuinka pääsee keskustaan? Vastaan savolaisittain: No, jos teillä on yksi keskusta, niin meillä on monta. Millaiseen keskustaan haluaisitte mennä? Jos kauppaa – vaikka viinakauppaa – etsitte, eivät keskusta-opasteet vie perille. Mansikkalassa puolestaan kauppoja on sitäkin enemmän. Jos olet itämatkailija, niin olet menossa Ukonniemeen. Sielläpäin ne aina on kylpeneet. Länsimatkailija taas menee Imatrankoskelle kansallismaiseman äärelle. Ja jos on kiire, niin ehdottomasti Vuoksenniska. Maakunnan pääkadulta suoraan torille tai kauppaan – vaikka sinne viinakauppaan – ja moottoritie on taas kuuma jatkotaipaleelle.
Vaikka keskustoja löytyy, eivät etäisyydet silti Imatralla päätä huimaa. Imatra on pinta-alaltaan ylivoimaisesti pienin kunta Etelä-Karjalassa. Täällä asuu 170 ihmistä neliökilometrillä, kun Lappeenrannassa luku on 50. Vaimoni kanssa elimme monta onnellista vuotta polkupyöriemme kanssa, kunnes teimme virheen, heräteostoksen. Autonturhakkeen pysäköinti ei sentään täällä maksa, toisin kuin naapurissa.
Kaupunkimme hajanaisuus on akateeminen vika, jos Alvar Aaltoa on uskominen. Nimittäin Imatran vuoden 1953 yleisasemakaavassa akateemikko Alvar Aalto asemoi silloisen kauppalan koossa pitäväksi elementiksi – keskustaksi – Vuoksen ja antoi paikkakunnalle nimen ”metsäkaupunki”. Aalto päätti olla arvottamatta keskustojen voimasuhteita ja jätti keskeiset taajentumat entiselleen, vaikka tuskin oli turkulaisesta vertauksesta kuullutkaan. Akateemikon suunnittelemana Imatrasta muuten tulee akateeminen kaupunki, joka taas on melkein kuin yliopistokaupunki. Keskeinen kansallisihme joka tapauksessa.
Samuli Saarela
Samuli on koulutukseltaan musiikin opettaja ja kirkkomuusikko. Samuli harrastaa Imatraa ja sen historiaa eikä pelkää ruumiillistakaan työtä musisoinnin vastapainona. [toim.huom.]