HomeOle oman elämäsi Europaeus

Artikkelit samasta aiheesta

Uusimmat

Kategoriat

Ole oman elämäsi Europaeus

D.E.D. Europaeuksen 200-juhlavuoden mainos.

Tänä vuonna vietetään Savitaipaleen kuulun miehen, D.E.D.Europaeuksen syntymän 200-vuotisjuhlaa. Vuonna 1820 Olkkolan Kartanossa syntynyt, tuttavallisesti Taneli, oli legendaarinen mies jo eläessään. Hän uppoutui työhönsä intohimoisesti, itseään säästelemättä. Hän pisti itsensä likoon niiden aatteiden ja asioiden puolesta, jotka koki tärkeiksi. Ja kun oli  kyse Europaeuksesta, niitä asioita oli paljon!

Hän teki suurimman työnsä seitsemällä runonkeruumatkallaan, löytäen monia aiemmin tuntemattomia runoja ja runoalueita, mm. Inkerin Kullervo-runoineen ja rikkaine naislaulun perinteineen. Europaeus innoitti myös sisarpuolensa Charlotta Europaeuksen keruutyöhön ja näin Charlotasta tuli ensimmäinen naispuolinen runonkerääjä.

Jos kansanrunous tuntuu itselle kaukaiselta alueelta, löytyy Tanelista kosketuspintaa nykyaikaan monelta muultakin alalta. Hän toimi sorrettujen auttajana ja korosti kansankielen merkitystä – monelta hänen aikalaiseltaanhan jäi koulunkäynti vähiin, koska suomenkielisiä oppikirjoja ei ollut. Tämä innosti Europaeuksen suomennos- ja sanakirjatyöhön. Hän suomensi mm. geometrian oppikirjan ja uppoutui suomen kirjakielen sanaston kehittämiseen toimittamalla mm. ruotsalais-suomalaisen sanakirjan. Lönnrotin apuna hän toimitti myös venäläis-suomalaista sanakirjaa. Hän tarjoutui laatimaan myös ”Kirjoitusmiesten ohjekirjan”, sillä ”ihmisiähän ne ovat kansankin miehet aivan täyttä mittaa”.  Muutama lehtikin tuli siinä sivussa perustettua, mm. 1846 Suometar sekä myöhemmin Kansakunnan lehti, ajamaan kansan asioita.

Valoa kansalle

Europaeus halusi ylevästi  ”levittää valkeutta rahvaalle ja isänmaalle” ja osallistua kansankirjastotyöhön sekä koulutuksen kehittämiseen: ”On tärkeää opettaa maataloutta kansakouluissa, sillä silloin opitaan työhön ja päästään laiskuudesta ja irstaisuudesta!” Europaeus oli raittiusmies, hän ajoi viinanpoltto-oikeuksista ja maakapakoista luopumista – hänhän voisi olla hyvä airut nykyisinkin, kun kunnat julistautuvat tipattomiksi ja savuttomiksi! Euopaeus oli myös eläinsuojelija. Hän mm. vaati, että hevosia on hoidettava kelvollisesti ja elukoiden kiusaajat on esivallan tuomittava sakkoihin. Ei vieras ajatus edelleenkään.

Tänä vuonna on tarkoitus tuoda Savitaipaleella ja Etelä-Karjalassa Europaeuksen persoonaa ja töitä esille monipuolisesti. Runonkeruussa on alettu jo tuumasta toimeen: muutaman vuoden takainen Savitaipaleen Charlotta, Terttu Kultanen kerää savitaipalelaisten kirjoittamia runoja ja tarkoitus on kotiseutuyhdistyksen kanssa yhdessä painattaa kirja ”200 runoa Savitaipaleelta”. Tähän toivotaan myös nuorien kirjoittajien runoja – tai räppiä ! Vanhempia innoitetaan kannustamaan  omaa jälkikasvua ”taneloimaan” vaikka tekstiviestien muodossa uutta runoutta ja lähettämään ne Tertulle! Charlotta Europaeus keräsi Savitaipaleelta aikoinaan lähes 250 runoa ja tekstiä. Nykyinen Charlotta ei jää huonommaksi, sillä Suomen 100 -vuotisjuhlavuonna 2017 kerättiin jo 100 savitaipalelaista runoa omaksi kirjakseen.

Karkauspäivänä 29.2 Tanelin sukulaismies , talonpoikaisen sukuhaaran kollega nykyajassa,  FM kansanperinteen tutkija Mikko Europaeus kertoi Kaksiainen –otsikon alla Tanelin moninaisista töistä ja aatoksista. Armoitettuna jazzmiehenä Mikko oli myös säveltänyt sukulaismiehelle kappaleen Indo-Europaeus-Africanus, jonka hän itse kantaesitti juhlassa.

Vuoden aikana on luvassa lisää asiantuntijaluentoja, konsertteja ja mm. pieniä esityksiä Europaeuksesta Taneli-nukella, jonka lappeenrantalainen nukketaiteilija Emma Jussila-Scherman valmistaa juhlavuotta varten. Vuosi huipentuu Ismo Tuhkalaisen kirjoittamaan Europaeus-näytelmään. Esityspäivät asettuvat lähelle Europaeuksen syntymäpäivää (1.12.) , 4.-6.12.2020.

Vuosi on vasta aluillaan – heittäydytään kaikki Europaeuksen intohimolla töihimme ja harrastuksiimme!

Tervetuloa tapahtumiin – niitä kannattaa bongata niin paikallislehdestä, Etelä-Karjalan tapahtumakalenterista  kuin Savitaipaleen kunnan fb-sivuiltakin!

Juhlavuoden terveisin.

Helena Hjerppe
Savitaipaleen kulttuurisihteeri


Lisää D.E.D. Europaeuksesta voit lukea vaikkapa Suomen Kirjallisuuden Seuran biografiakeskuksesta. [toim.huom.]